Toteutus ja palaute

Lisää läsnäoloa ja vakuuttavuutta myyntitilanteisiin –

SOL-yhtiöt tyytyväisiä Bisnestaikureiden valmennukseen

 

Monella suomalaisella työpaikalla ovat mukana myös SOL-yhtiöt. Yrityksen iloinen logo ja keltapunaiset työasut erottuvat arjen keskeltä. SOL merkitsee puhtautta, järjestystä, energiaa, huolto- ja kunnossapitotöiden sujumista. SOL-yhtiöiden palveluksessa on yhteensä 14 000 aurinkoista ammattilaista, joista 10 000 toimii Suomessa. SOLlilaiset ovat kotoisin eri puolilta maailmaa, talossa kuullaan jopa 42 eri kieltä, monikulttuurisuus on tärkeä voimavara.

 

Myynninjohtaja Reijo Salmela on näköalapaikalla. Hänen näkee työssään päivittäin, miten yhteiskunnan työnjako muuttuu. Salmelan tiimin vastuulla on SOL-yhtiöiden palvelujen myyminen sekä yrityksille että julkishallinnon organisaatioille. Kun yritykset erikoistuvat ja keskittyvät oleelliseen, avaintoimintoihin, SOL ottaa vastuulleen rutiineja.

  • Muun muassa siivous on yhä useammin ulkoistettu – enää ei yrityksillä ole omia siivoojia, vaan palvelut ostetaan ammattilaisilta, selvittelee Reijo Salmela. Työ on vastuullista ja vaativaa, esimerkiksi sairaalassa puhtaus on tärkeä turvallisuustekijä
  • Meidän tehtävämme on mennä asiakkaan prosesseihin sisälle, täydentää niitä.

Jotta työn laatu pysyisi korkealla tasolla, SOL-yhtiöt kouluttaa jatkuvasti työntekijöitään, vuosittain jopa 7 000 henkilöä osallistuu koulutuksiin ja perehdytyksiin. Joka vuosi suoritetaan noin 300 eriasteista tutkintoa, perustutkinnoista aina akateemiselle tasolle asti.

  • Myynnin avainhenkilöt ovat erittäin päteviä ja heillä on hyvä koulutus.
  • Ongelmana ei olekaan osaaminen, vaan uudistuminen. On löydettävä uusia näkökulmia, uusia lähestymistapoja – otettava rohkeampia steppejä, kun maailma muuttuu.

Uhkakuvana itsestäänselvyydet

SOL-yhtiöiden palveluja myyvät ammattilaiset tapaavat ostotilanteessa ammattilaisia, asiantuntemus on ensisijaista. Oma viesti on kuitenkin osattava myös tuoda esiin vakuuttavasti, on oltava läsnä. Joskus tarvitaan herättelyä ja uusia näkökulmia.

  • Bisnes muuttuu ja tämä muutos pakottaa etsimään uusia tapoja vaikuttaa.
  • Taikuuden avulla tämä onnistuu.
  • Liian helposti asioita pidetään itsestään selvinä – pöydän molemmin puolin.
  • On oivallettava asiakkaan tilanteet ja osattava kysyä oikeita asioita.

Aina ei perinteinen myyntipuhe toimi, sitä on varioitava. Eikä enää riitä, että myyjä hallitsee oman myyntipuheensa. On osattava kuunnella.

  • Meillä on jokaisella yksi suu ja kaksi korvaa. Neuvottelussa pitää osata ottaa tämä suhdeluku huomioon.
  • Asiakkaan kanssa keskustellaan ja asiakkaan ajatuksia on kuunneltava tarkasti.

Bisnestaikureiden valmennus opettaa huomioimaan erilaiset ihmistyypit. Myyntipäälliköitä valmennetaan esiintymistilanteisiin, heille kerrotaan, miten ollaan läsnä vaihtuvissa tilanteissa, miten tapaaminen jättää positiivisen tunnejäljen.

Vuonna 2018 SOL-yhtiöiden Etelä-Suomen myyntipäälliköt osallistuivat Bisnestaikureiden vetämään valmennukseen. Jatkossa valmennus otetaan käyttöön SOL-yhtiöiden myyntiorganisaatiossa myös valtakunnallisesti.

  • Me tulemme järjestämään koulutusta tietotekniikkaa ja sosiaalista mediaa tehokkaasti hyödyntäen, kertoo myynninjohtaja Reijo Salmela suunnitelmista.

Palautetta:

Kurssilla parasta oli kokonaisuus ja harjoitukset. Kouluttajalla oli erinomainen keskustelutyyli. Harjoitukset tukevat teoriaa. Hyvä intensiivinen tunnelma. Hienosti suunniteltu kokonaisuus. Miellyttävä kouluttaja.

Blogikirjoitukset

Lue lisää blogikirjoituksia

Valmennus


Bisnestaikureiden valmennuksessa opit tehokkaasti myyjälle tarpeelliset taidot.

Messut ovat myyntitapahtuma! Ne ovat muuhun myyntityöhön verrattuna erilainen asiakaskohtaaminen, joka vaatii erilaisen myynnin prosessin hallinnan.
Valmennuksessa opetellaan tehokkaat messuilla toimimisen keinot.

  • Mitä tulee tehdä ennen messuja
  • Miten valmistautua messupäiviin
  • Kuinka herättää asiakkaiden kiinnostus
  • Kuinka asiakkaita ohjataan myynnillisesti
  • Miten jatkotoiminnasta sovitaan
  • Messujen jälkeen tehtävät asiat

Sopii sekä myyjille että muulle messuosaston henkilöstölle.

Kirjoita sähköpostiosoitteesi niin saat heti ladattavaksi Messuvalmennusta käsittelevän ilmaisen pdf-materiaalin!

    Peruste taitojen hyödyntämiselle asiakkaan kohtaamisessa on hyvä vuorovaikutus. Parempia myyntikohtaamisia syntyy silloin, kun osaat

    • Vaikuttaa omaan tunnetilaasi
    • Pystyt tietoisena ajattelemaan itseäsi vahvistavalla tavalla
    • Osaat käyttäytyä luontevasti erilaisten ihmisten kanssa
    • Osaat kytkeä myynnin ja tavoitteet tekemisiisi

    Valmennuksen jälkeen pystyt käyttäytymään luontevammin ja itsevarmemmin erilaisissa myyntitilanteissa

    Kirjoita sähköpostiosoitteesi niin saat heti ladattavaksi Kohtaamiskoulutusta käsittelevän ilmainen pdf-materiaalin!

      Lisää toteutustavasta ja palautteesta

      LUE TÄÄLTÄ

      Blogikirjoitukset

      Lue lisää blogikirjoituksia