Bisnestaikurit_alihankkijamessuilla

SKF on perinteikäs ja arvostettu laakereiden valmistaja, ja lisäksi yritys tarjoaa laajan valikoiman laakereiden suorituskykyyn liittyviä tuotteita ja palveluita.

Messuasiakkaitamme

SKF Alihankinta 2018 -messuilla

Alihankinta 2018 -messuosaston tavoitteena oli saada aikaan aktiivisia, laadukkaita tapaamisia asiakkaiden kanssa. Halusimme esitellä SKF:n kokonaistarjoomaa, luoda kontakteja ja oppia tuntemaan asiakkaiden tarpeita, kertoo markkinointipäällikkö Juho Ristimäki.

  • Ennen messuja tapahtuvalla valmennuksella oli tärkeä rooli. Kaikki tunsivat prosessin ja olivat valmiina heti messujen ensimmäisestä minuutista lähtien.

Bisnestaikurit lupasivat meille uskomattomat sata liidiä päivässä ja tämä tavoite myös saavutettiin, kertoo Juho Ristimäki tyytyväisenä.

  • Ensimmäiset liidit tulivat jo muutama minuutti ennen messujen
    avautumista. Kontaktit olivat laadukkaita, hutikuteja ei ollut. Bisnestaikuri kykeni omaksumaan SKF:n liiketoiminnan ja asiakaskunnan todella hyvin.Juho Ristimäki kertoo, että messujen jälkihoito on pyörähtänyt hyvin käyntiin.

"Messuihin panostaminen on todella kannattanut."

Suomalainen Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy tutkii ja kehittää älykästä kaupunkiteknologiaa.

VTT Smart City messuilla Barcelonassa

Kaupungin ja yhdyskunnan rakenteiden optimoiminen on VTT:n erityisosaamista, kaikkialla maailmassa.

SmartCity-tapahtuman aikana on mahdollisuus tavata päättäjiä ja järjestelmien toimittajia eri maista, tavoitteena on luoda kontakteja, joiden pohjalta voidaan aloittaa yhteistyö. Asiakkaalla voi olla ongelma, johon hän ei välttämättä tiedä ratkaisua – ennen kuin on keskustellut VTT:n asiantuntijoiden kanssa.

Monet ongelmista ovat niitä, joihin maallikkokin törmää jokapäiväistä uutisvirtaa seuratessaan, esimerkiksi väestönkasvu, ympäristöongelmat ja energia-asiat. Työtä tehdään suurten, maailmanlaajuisten kysymysten äärellä.

”On oltava hyvä, mutta on myös osattava erottua joukosta.”

Pelkällä hyvällä maineella ei saavuteta riittävää näkyvyyttä tapahtumassa, jossa huomiosta kilpailevat kaikki alan johtavat toimijat.

Oleellista on luoda henkilökohtaisia kontakteja ja siinä Bisnestaikurit ovat todellakin onnistuneet.

Bisnestaikuri tavoittaa avainhenkilöt, avaa keskustelun ja tekee lyhyen ennakkokartoituksen, ennen kuin ohjaa asiakkaan VTT:n asiantuntijan puheille.

VTT aloitti yhteistyön Bisnestaikureiden kanssa marraskuun 2017 tapahtumassa. Osastolla työskenteleviä asiantuntijoita valmennettiin jo ennen Espanjaan lähtemistä. Tavoitteena oli saada mahdollisimman paljon liidejä. Tulos ylitti odotukset.

Vuoden 2018 tapahtumaa valmisteltaessa taikuus oli alusta alkaen vahvasti mukana, mutta nyt tavoitetta tarkennettiin: haluttiin saada mahdollisimman paljon oikeita, hyviä kontakteja – mieluummin laatua kuin määrää.

Me olemme olleet todella tyytyväisiä. Bisnestaikuri on perehtynyt VTT:n tuotteisiin, pyytänyt tausta-aineistoja ja tutustunut niihin. Näin hän on osannut löytää messukävijöiden joukosta tärkeät avainhenkilöt.

  • Jälkihoito jatkuu, Barcelonassa tavattujen asiakkaiden kanssa neuvotellaan edelleen, toteaa Pekka Tuominen tyytyväisenä.

SOL merkitsee puhtautta, järjestystä, energiaa, huolto- ja kunnossapitotöiden sujumista.

Valmennusasiakkaitamme

SOL-yhtiöt tyytyväisiä Bisnestaikureiden valmennukseen

Lisää läsnäoloa ja vakuuttavuutta myyntitilanteisiin

Monella suomalaisella työpaikalla ovat mukana myös SOL-yhtiöt. Yrityksen iloinen logo ja keltapunaiset työasut erottuvat arjen keskeltä. SOL-yhtiöiden palveluksessa on yhteensä 14 000 aurinkoista ammattilaista, joista 10 000 toimii Suomessa. SOLlilaiset ovat kotoisin eri puolilta maailmaa, talossa kuullaan jopa 42 eri kieltä, monikulttuurisuus on tärkeä voimavara.

Myynninjohtaja Reijo Salmela on näköalapaikalla. Hänen näkee työssään päivittäin, miten yhteiskunnan työnjako muuttuu. Salmelan tiimin vastuulla on SOL-yhtiöiden palvelujen myyminen sekä yrityksille että julkishallinnon organisaatioille. Kun yritykset erikoistuvat ja keskittyvät oleelliseen, avaintoimintoihin, SOL ottaa vastuulleen rutiineja.

  • Muun muassa siivous on yhä useammin ulkoistettu – enää ei yrityksillä ole omia siivoojia, vaan palvelut ostetaan ammattilaisilta, selvittelee Reijo Salmela. Työ on vastuullista ja vaativaa, esimerkiksi sairaalassa puhtaus on tärkeä turvallisuustekijä
  • Meidän tehtävämme on mennä asiakkaan prosesseihin sisälle, täydentää niitä.

Jotta työn laatu pysyisi korkealla tasolla, SOL-yhtiöt kouluttaa jatkuvasti työntekijöitään, vuosittain jopa 7 000 henkilöä osallistuu koulutuksiin ja perehdytyksiin. Joka vuosi suoritetaan noin 300 eriasteista tutkintoa, perustutkinnoista aina akateemiselle tasolle asti.

  • Myynnin avainhenkilöt ovat erittäin päteviä ja heillä on hyvä koulutus.
  • Ongelmana ei olekaan osaaminen, vaan uudistuminen. On löydettävä uusia näkökulmia, uusia lähestymistapoja – otettava rohkeampia steppejä, kun maailma muuttuu.

Uhkakuvana itsestäänselvyydet

SOL-yhtiöiden palveluja myyvät ammattilaiset tapaavat ostotilanteessa ammattilaisia, asiantuntemus on ensisijaista. Oma viesti on kuitenkin osattava myös tuoda esiin vakuuttavasti, on oltava läsnä. Joskus tarvitaan herättelyä ja uusia näkökulmia.

  • Bisnes muuttuu ja tämä muutos pakottaa etsimään uusia tapoja vaikuttaa.
  • Taikuuden avulla tämä onnistuu.
  • Liian helposti asioita pidetään itsestään selvinä – pöydän molemmin puolin.
  • On oivallettava asiakkaan tilanteet ja osattava kysyä oikeita asioita.

Aina ei perinteinen myyntipuhe toimi, sitä on varioitava. Eikä enää riitä, että myyjä hallitsee oman myyntipuheensa. On osattava kuunnella.

  • Meillä on jokaisella yksi suu ja kaksi korvaa. Neuvottelussa pitää osata ottaa tämä suhdeluku huomioon.
  • Asiakkaan kanssa keskustellaan ja asiakkaan ajatuksia on kuunneltava tarkasti.

Bisnestaikureiden valmennus opettaa huomioimaan erilaiset ihmistyypit. Myyntipäälliköitä valmennetaan esiintymistilanteisiin, heille kerrotaan, miten ollaan läsnä vaihtuvissa tilanteissa, miten tapaaminen jättää positiivisen tunnejäljen.

Vuonna 2018 SOL-yhtiöiden Etelä-Suomen myyntipäälliköt osallistuivat Reijo Myllärin ja Juha Laurilan vetämään koulutukseen.

Jatkossa Bisnestaikureiden valmennus otetaan käyttöön SOL-yhtiöiden myyntiorganisaatiossa myös valtakunnallisesti.

JohannaVerho-Head-coach-TF-Konala-Oy

Johanna Verho
Head coach

TFW Konala Oy
johanna@tfwkonala.fi

www.tfwkonala.fi

Valmennusta valmentajille

”Reijo on todella osaava myyntikouluttaja”

Johtajana arvostan erityisesti tuloksellisuutta ja käytännönläheisyyttä. Muutaman koulutussetin jälkeen myyntiprosenttimme tapahtumamyynnissä nousi jopa yli 100%. Olemme käyttäneet upealla menestyksellä Reijon oppeja jo vuoden ajan ja ne todellakin toimivat. Saimme lisää työkaluja jo osaaville myyjillemme ja nyt myyminen on entistä hauskempaa ja innostavampaa. 
Reijo osaa käyttää ja opettaa toimivia NLP - ja vuorovaikutustekniikoita muun muassa myyntiympäristön rakentamiseen, myynnin esteiden torjumiseen ja kaupan klousaamiseen. Vahva suositus!

Tuomo-Talvitie-ja-BIsnestaikuri

Tuomo Talvitie
Tarjoomapäällikkö

Rastor Oy
Suomalainen koulutus- ja valmennusyritys

tuomo.talvitie@rastor.fi
www.rastor.fi

Tapahtuma-asiakkaitamme

Rastor Oy Vantaan Yrittäjien tapahtumassa

”Bisnestaikuudesta tuli vetonaula standillemme”

Olin lähdössä esittelemään Rastorin tarjontaa Vantaan Yrittäjien kesätapahtumaan. Tahdoin, että tulevan syksyn koulutuksistamme jäisi vahva muistijälki osallistujille. Siksi kokeilin jotakin uutta: kutsuin Bisnestaikurit Juhan ja Reijon mukaan standillemme.

Siitä syntyi huippusuoritus, jossa koko pieni, kolmihenkinen tiimimme loisti. Meidän pöytämme äärellä kävi ehdottomasti eniten väkeä. Bisnestaikuus toimi erinomaisesti: Juha taikoi koulutustuotteemme esiin neljässä pelikortissa, joista asiakkaat valitsivat sen kiinnostavimman. Taikatempulla herätettiin hauskasti ja kevyesti mielenkiinto, ja ytimessä oli itse koulutus.

Siitä minun oli todella helppo jatkaa tuote- ja palveluesittelyä. Väkeä oli niin paljon, että seuraavaan Espoon Yrittäjien tapahtumaan toin jo kaksi henkilöä Rastorin puolelta.

Hienoa työtä!